darlingfox (![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png)
darlingfox) wrote2010-11-10 10:55 pm
darlingfox) wrote2010-11-10 10:55 pm
Entry tags:
[book challenge] (state of the) weather & time of day & a relative
And now for something slightly different! These are Finnish books and as far as I know, haven’t been translated into English or any other language. Since most of you don’t have an opportunity to read these, I figured that I might as well write the reviews in Finnish. To save your delicate foreign eyes, I’ll put the reviews behind lj-cuts.
Kirkkaan selkeää - Maarit Verronen
[The title is a reference to clear and bright weather, so it counts as a (state of the) weather.]
Velkakierteestä selvitäkseen Tiksu P värväytyy tosiTV-ohjelmaan, jossa hänestä leikellään kirjaimellisesti monta numeroa pienempi. Tämän jälkeen hän aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä ja värväytyy säätutkijoiden matkaan. Tämänkin työpaikan mennessä alta Tiksu ja entinen orja Jan kiertävät Eurooppaa työn ja edes jonkinlaisen elämän perässä.
Varasin kirjan luettavakseni, koska lukemani yhteenveto (joka ei siis ollut tuo oma sepustukseni) kuulosti kohtuullisen kiinnostavalta. Harmi vain, että kirja ei sitten ollutkaan sitä. En yleensä lue scifiä, joten minulla ei ollut sen suurempia ennakko-odotuksia tästä. Tai no, ehkä odotin kuitenkin jotain muuta kuin muutama sata sivua masennusta ja joskus kirjaimellista koleutta.
Mikään ei tuntunut menevän kirjassa hyvin. Valon paistaessa risukasaan kävi aina ilmi, että se oli pyromaani bensakanisterin kanssa. Koko yleistunnelma oli harmaan välinpitämätön. Tiksu etsi kyllä päättäväisesti töitä, mutta leijui muuten ikään kuin tyhjyydessä. Mikään ei koskettanut häntä, mikään ei tuntunut miltään. Kaipa se on ihan pätevä näkökulma tulevaisuuden dystopiaan, mutta kun päähenkilö ei välitä mistään, lukijankin on vaikea välittää hänestä tai koko kirjasta. Tai ehkä se olen vain minä, kyllähän tuosta analysoimalla saa esiin jos jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä, mutta siihen olisin kyllä mieluiten asennoitunut ihan alusta alkaen.
Verrosen teksti oli kuitenkin sujuvaa luettavaa, joten jaksoin opuksen loppuun saakka (...ja lisäksi olen yleensä kroonisesti kykenemätön jättämään kirjan kesken). Se ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen mieluinen tai edes mieleenpainuva lukukokemus.
Yösyöttö - Eve Hietamies
[The title means night feeding, as in feeding babies during the night which is obviously a time of day]
Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä. Elämä vauvan alias Paavo Pasasen ehdoilla alkaa, eikä Antilla ole aavistustakaan, mitä se tulee häneltä vaatimaan.
- Otava.fi
Tämän nappasin lennosta kun sattui kohdalle kirjastossa ja olin lukenut kehuvia arvosteluja. Eipä tämä yhtään hassumpi kirja ollutkaan ja jopa minä viihdyin sen parissa vaikka en todellakaan ole mitään perheenäiti-tyyppiä. Vauvahommat noin ylipäänsä eivät siis kiinnosta, mutta yksinhuoltajan näkökulma arkiongelmiin oli ihan kivaa luettavaa. Kirja pyörii Antin ja Paavon vauva-arjen ympärillä, joten mitään sen suurempia salaliittoja ei tästä kirjasta löydy. Mukavaa ajankulua kuitenkin.
Pitää nyt kuitenkin huomauttaa siitä, mistä arvostelut ovat hehkuttaneet. Mainosrumba on pyörinyt niinkin kauhean erikoisen ja ennenkuulumattoman asian kuin yksinhuoltajaisän ympärillä. Niinku omg, koti-isä! Silmät pyörii jossakin lattiatasolla. Kirja esittää huoltajan roolin aivan käsittämättömänä miehelle. Antti muistuttaa joka välissä lukijaa siitä, miten hänen luolamiehen vaistonsa eivät tienneet mitä tehdä vauvan kanssa. Lasten hoitohan on tunnetusti naisten hommaa. Asenne ei olisi ärsyttänyt niin paljon, jos se olisi ollut vain Antin ääni. Olin kuitenkin kuulevinani taustalla Hietamiehen omat mielipiteet: vaikka isä voi oppimisen kautta onnistua kasvattajana, tehtävä kuuluisi kuitenkin naiselle, joka osaa kaiken luonnostaan. Joopa joo. Kaiken lisäksi Antin tosiaan piti onnistua käytännössä kaikessa ja olla ylipäänsä fiksumpi kuin niiden äitien, joita hän tapaa leikkipuistossa.
Kuitenkin ihan menevää aivot narikkaan-luettavaa. Hietamiehen proosa on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja välillä ihan oikeasti hauskaa.
Salatut lapset - Irja Wendisch
[The title translates as Hidden/Secret Children and I’ll count it as a relative because it means a specific set of daughters and sons, not some starange kids running on your lawn.]
Vuosina 1941-44 Pohjois-Suomeen oli sijoitettu yli 200 000 saksalaissotilasta. Suomalaisnaisten ja saksalaisten välillä syntyi romansseja ja lapsia pantiin alulle. Kun saksalaiset vetäytyivät Lapista 1944, osa naisista lähti heidän mukaansa, toiset jäivät. Jääneet vaikenivat saksalaissuhteistaan ja niistä syntyneistä lapsista. Aiheesta ilmestyneet kirjat ovat olleet suuria myyntimenestyksiä, ja ne ovat aiheuttaneet laajaa keskustelua tästä kauan vaietusta aiheesta. Irja Wendisch on koonnut tähän kirjaan uusinta tietoa saksalaissotilaiden jälkeläisistä. Samalla hän kertoo kuusi tarinaa, jotka kaikki alkoivat saksalaissotilaan ja suomalaisnaisen kohtaamisesta.
- Suomalainen.com
No siinäpä se olennainen olikin. Tämä kirja on kuulemma ollut kestosuosikki ilmestymisestään lähtien. Aina kun sen laittaa kirjastossa esille, se menee lainaan. Etenkin vanhempi väki lainaa tätä (ja muutenkin paljon sotakirjoja, näin pienenä sivuhuomiona) ja kaikki tuntuvat tykänneen.
Oli se ihan mielenkiintoista luettavaa minunkin mielestäni. Varsinaista juontahan tässä ei ollut, joten siitä on paha kertoa mitään, mutta nuo mainitut kuusi tarinaa olivat enemmän tai vähemmän koskettavia. Yllättävän erilaisiakin: toiselle äiti kertoi ihan avoimesti kaikesta ja toiselle ei mitään. Tuohon aikaanhan avioton lapsi oli häpeä muutenkin, saati sitten silloin kun isä oli saksalainen. Tarinoissa tuli hyviin esiin se, miten muuttuva poliittinen tilanne muutti ihmisten välisiä suhteita. Kun Suomi katkaisi välit Saksaan, kotipaikan tuttu ja rakaskin mies olikin yhtäkkiä vihollinen.
Jos aihe kiinnostaa yhtään, suosittelisin kyllä lukemaan kirjan. Ja miksei muutenkin, voihan se alkaa kiinnostamaan lukiessa. Saatanpa itsekin lukea aiheesta enemmän kunhan löydän aikaa ja kunnon inspiraation operaatiolle.
Kirkkaan selkeää - Maarit Verronen
[The title is a reference to clear and bright weather, so it counts as a (state of the) weather.]
Velkakierteestä selvitäkseen Tiksu P värväytyy tosiTV-ohjelmaan, jossa hänestä leikellään kirjaimellisesti monta numeroa pienempi. Tämän jälkeen hän aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä ja värväytyy säätutkijoiden matkaan. Tämänkin työpaikan mennessä alta Tiksu ja entinen orja Jan kiertävät Eurooppaa työn ja edes jonkinlaisen elämän perässä.
Varasin kirjan luettavakseni, koska lukemani yhteenveto (joka ei siis ollut tuo oma sepustukseni) kuulosti kohtuullisen kiinnostavalta. Harmi vain, että kirja ei sitten ollutkaan sitä. En yleensä lue scifiä, joten minulla ei ollut sen suurempia ennakko-odotuksia tästä. Tai no, ehkä odotin kuitenkin jotain muuta kuin muutama sata sivua masennusta ja joskus kirjaimellista koleutta.
Mikään ei tuntunut menevän kirjassa hyvin. Valon paistaessa risukasaan kävi aina ilmi, että se oli pyromaani bensakanisterin kanssa. Koko yleistunnelma oli harmaan välinpitämätön. Tiksu etsi kyllä päättäväisesti töitä, mutta leijui muuten ikään kuin tyhjyydessä. Mikään ei koskettanut häntä, mikään ei tuntunut miltään. Kaipa se on ihan pätevä näkökulma tulevaisuuden dystopiaan, mutta kun päähenkilö ei välitä mistään, lukijankin on vaikea välittää hänestä tai koko kirjasta. Tai ehkä se olen vain minä, kyllähän tuosta analysoimalla saa esiin jos jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä, mutta siihen olisin kyllä mieluiten asennoitunut ihan alusta alkaen.
Verrosen teksti oli kuitenkin sujuvaa luettavaa, joten jaksoin opuksen loppuun saakka (...ja lisäksi olen yleensä kroonisesti kykenemätön jättämään kirjan kesken). Se ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen mieluinen tai edes mieleenpainuva lukukokemus.
Yösyöttö - Eve Hietamies
[The title means night feeding, as in feeding babies during the night which is obviously a time of day]
Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä. Elämä vauvan alias Paavo Pasasen ehdoilla alkaa, eikä Antilla ole aavistustakaan, mitä se tulee häneltä vaatimaan.
- Otava.fi
Tämän nappasin lennosta kun sattui kohdalle kirjastossa ja olin lukenut kehuvia arvosteluja. Eipä tämä yhtään hassumpi kirja ollutkaan ja jopa minä viihdyin sen parissa vaikka en todellakaan ole mitään perheenäiti-tyyppiä. Vauvahommat noin ylipäänsä eivät siis kiinnosta, mutta yksinhuoltajan näkökulma arkiongelmiin oli ihan kivaa luettavaa. Kirja pyörii Antin ja Paavon vauva-arjen ympärillä, joten mitään sen suurempia salaliittoja ei tästä kirjasta löydy. Mukavaa ajankulua kuitenkin.
Pitää nyt kuitenkin huomauttaa siitä, mistä arvostelut ovat hehkuttaneet. Mainosrumba on pyörinyt niinkin kauhean erikoisen ja ennenkuulumattoman asian kuin yksinhuoltajaisän ympärillä. Niinku omg, koti-isä! Silmät pyörii jossakin lattiatasolla. Kirja esittää huoltajan roolin aivan käsittämättömänä miehelle. Antti muistuttaa joka välissä lukijaa siitä, miten hänen luolamiehen vaistonsa eivät tienneet mitä tehdä vauvan kanssa. Lasten hoitohan on tunnetusti naisten hommaa. Asenne ei olisi ärsyttänyt niin paljon, jos se olisi ollut vain Antin ääni. Olin kuitenkin kuulevinani taustalla Hietamiehen omat mielipiteet: vaikka isä voi oppimisen kautta onnistua kasvattajana, tehtävä kuuluisi kuitenkin naiselle, joka osaa kaiken luonnostaan. Joopa joo. Kaiken lisäksi Antin tosiaan piti onnistua käytännössä kaikessa ja olla ylipäänsä fiksumpi kuin niiden äitien, joita hän tapaa leikkipuistossa.
Kuitenkin ihan menevää aivot narikkaan-luettavaa. Hietamiehen proosa on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja välillä ihan oikeasti hauskaa.
Salatut lapset - Irja Wendisch
[The title translates as Hidden/Secret Children and I’ll count it as a relative because it means a specific set of daughters and sons, not some starange kids running on your lawn.]
Vuosina 1941-44 Pohjois-Suomeen oli sijoitettu yli 200 000 saksalaissotilasta. Suomalaisnaisten ja saksalaisten välillä syntyi romansseja ja lapsia pantiin alulle. Kun saksalaiset vetäytyivät Lapista 1944, osa naisista lähti heidän mukaansa, toiset jäivät. Jääneet vaikenivat saksalaissuhteistaan ja niistä syntyneistä lapsista. Aiheesta ilmestyneet kirjat ovat olleet suuria myyntimenestyksiä, ja ne ovat aiheuttaneet laajaa keskustelua tästä kauan vaietusta aiheesta. Irja Wendisch on koonnut tähän kirjaan uusinta tietoa saksalaissotilaiden jälkeläisistä. Samalla hän kertoo kuusi tarinaa, jotka kaikki alkoivat saksalaissotilaan ja suomalaisnaisen kohtaamisesta.
- Suomalainen.com
No siinäpä se olennainen olikin. Tämä kirja on kuulemma ollut kestosuosikki ilmestymisestään lähtien. Aina kun sen laittaa kirjastossa esille, se menee lainaan. Etenkin vanhempi väki lainaa tätä (ja muutenkin paljon sotakirjoja, näin pienenä sivuhuomiona) ja kaikki tuntuvat tykänneen.
Oli se ihan mielenkiintoista luettavaa minunkin mielestäni. Varsinaista juontahan tässä ei ollut, joten siitä on paha kertoa mitään, mutta nuo mainitut kuusi tarinaa olivat enemmän tai vähemmän koskettavia. Yllättävän erilaisiakin: toiselle äiti kertoi ihan avoimesti kaikesta ja toiselle ei mitään. Tuohon aikaanhan avioton lapsi oli häpeä muutenkin, saati sitten silloin kun isä oli saksalainen. Tarinoissa tuli hyviin esiin se, miten muuttuva poliittinen tilanne muutti ihmisten välisiä suhteita. Kun Suomi katkaisi välit Saksaan, kotipaikan tuttu ja rakaskin mies olikin yhtäkkiä vihollinen.
Jos aihe kiinnostaa yhtään, suosittelisin kyllä lukemaan kirjan. Ja miksei muutenkin, voihan se alkaa kiinnostamaan lukiessa. Saatanpa itsekin lukea aiheesta enemmän kunhan löydän aikaa ja kunnon inspiraation operaatiolle.